Nettisivujen teosta on tullut entistä helpompaa, ja moni miettiikin oman sivuston perustamista. Kenties haluat aloittaa blogin kirjoittamisen tai rakentaa itsellesi ammatillisen portfolion. Jaan tässä muutamia vinkkejä, jotka kannattaa pitää mielessä kotisivua rakentaessasi. Aiheesta voisi kirjoittaa kirjan tai useampiakin, mutta näillä neuvoilla pääset jo hyvään alkuun sivustosi suunnittelussa. Yhteenvetona voisi sanoa, että aivan ensimmäiseksi sinulla tulee olla mielessä, miksi perustat sivun, ja ketä se palvelee.

Kun olet päättänyt minkälaista sivustoa olet rakentamassa, onkin graafisten ratkaisujen aika. Monet nettisivujen tekoon tarkoitetut ohjelmat antavat sinun valita usean eri sivupohjan joukosta itseäsi miellyttävän. Sen jälkeen pääset laatimaan sivuillesi sisältöä, kuten kuvia, tekstiä ja videoita. Teknisesti tämä on helppoa, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö sinun kannattaisi tarkoin miettiä, miten sivustosi lopulta toteutat. Voithan kuitenkin radikaalisti vaikuttaa sen ulkonäköön ja toimintaan.

Keskity perusasioihin

seo

Riippumatta sivustosi tarkoituksesta, on selvää, että sen tulee näyttää ammattimaisesti rakennetulta ja luotettavalta. Varmista ensinnäkin, että sivusto toimii kaikilla laitteilla, sillä suuri osa käyttäjistä surffailee netissä mobiilin välityksellä. Älä käytä rakeisia tai amatöörimäisen oloisia kuvia. Vältä myös vaikealukuisia fontteja ja liian monen eri fontin käyttöä. Pidä huoli siitä, että sivuston rakenne on selkeästi jäsennelty. Keskity suunnittelussa selkeyteen monimutkaisilla graafisilla ratkaisuilla kikkailun sijaan. Nämä ovat perusasioita, joille kaikki muu rakentuu.

Tunne yleisösi

Kannattaa uhrata useampikin hetki sen miettimiseen, kenelle sivustosi on suunnattu, ja kuka sillä vierailee. Sivustosi ulkoasun ja suunnittelun tulisi vedota sen kohdeyleisöön, joita voi olla useampiakin. Esimerkiksi kuvat kannattaa valita niin, että ne herättävät oikeanlaisia tunteita ja sopivat sivuston teemaan. Ajattele, haluatko sivusi näyttävän viralliselta, hauskalta, ylelliseltä, tuttavalliselta vai joltakin muulta. Graafisten elementtien tulisi tukea valitsemaasi lähestymistapaa ja sitä viestiä, jonka haluat vierailijoille välittää.

Mieti tavoitteitasi

Tiedätkö, mitä haluat vierailijoiden tekevän sivustollasi? Saatat haluta myydä heille jotakin tai saada heidät liittymään sähköpostilistallesi, tai kenties vain tahdot heidän viettävän mahdollisimman paljon aikaa sivustosi sisältöjen parissa. Ehkä tavoitteenasi on tarjota tietoa jostakin tietystä asiasta. Suunnittele sivusi siten, että se johdattaa käyttäjän luonnollisesti tekemään niitä asioita, joita haluat. Jos tavoitteenasi on esimerkiksi myydä taidetta, kannattaa suunnitella sivun rakenne siten, että ostamaan pääsee mahdollisimman pienellä määrällä klikkauksia.

Ajattele käyttäjää

Mitä tarkoitusta varten sivustosi vierailijat tulevat sinne? Tämä voi olla eri kuin sinun tavoitteesi. Ehkä vierailija lukee blogiasi, koska häntä kiinnostaa sen sisältö. Sinä ehkä kuitenkin haluat heidän liittyvän sähköpostilistallesi. Mieti, miten käyttäjä toimii löytääkseen ne asiat, jotka häntä kiinnostavat, ja sovita omat tavoitteesi yhteen tämän luonnollisen matkan kanssa. Tällä tavoin saat aikaan käyttäjäkokemuksen, joka saa vierailijat palaamaan sivustollesi uudelleen ja tuntemaan olonsa kotoisaksi.